|
2011
elokuu
04
UlkoasustaPitkään etsin sopivaa teemaa tähän julkaisuympäristöön. Kun löysin sen eniten miellyttävän, aloinkin säätämään sitä vielä enemmän mieleiseksi, tässä menikin useampi viikko. Vielä testiympäristössä tuntui ihan sopivalta, mutta nyt todellisesssa käytössä tuntuu silti että jotain puuttuu. … Eli syytä varautua siihen että ulkoasussa voi tulla tapahtumaan (isojakin) muutoksia. 2011
elokuu
03
Valokuvista![]() (c) Marshall Astor Ajattelin laittaa tänne päivityksen, vaikka oikeasti tässä ei ole sisältöä “uutiseksi”, mutta toimii muistiinpanona itselle. Valokuvia pitäisi saada laitettua esiin tavalla tai toisella, vuosien aikana niitä on kertynyt, lievästi sanottuna, PALJON. Pitäisikin keksiä onko tarvetta saada kaikki, ihan pari hassua yksittäistä, vai isompi määrä valikoituja kuvia. Sitten pitäisi keksiä pitäisikö laittaa kuvien arvostelu ja/tai kommentointi ominaisuus siihen mukaan. 2011
elokuu
01
Keitä te ootte te pienet…
Muksuille on kerran, jos toisenkin, tullut laulettua “suutarin emännän kehtolaulua” ja jotenkin tuntuu siltä että juuri tuolla lauseella voisi aloittaa tämän uuden blogimme. 12
|